Kirja oli Elina Karjalaisen Pieniä sanoja sinulle jota ajattelen joulun aikaan.
Näin joulun jälkeen voi taas miettiä, oliko joulumieltä? joulussa mieltä? mitä mieltä?
Menikö se taas kiireessä ja ähkyssä ja tuhottomassa lahjapaperikasassa?
No, meni miten meni. Tässä ote yllä mainitusta opuksesta. Joulumieltä kaikille :)
Aika kului, mutta mitään ei tapahtunut. Vain pieni nyyti, se joka oli ollut juomassa teetä, pistäytyi esille puuvajan takaa. Se oli ottanut mukaansa kaikki sukulaisensa ja sukulaisten ystävät, ja kaikki olivat yhtä pieniä ja harmaita ja surkeita ja palelevia.
– Hauskaa joulu nyyti kuiskasi kainoisti.
– Sinä olet todella ensimmäinen, jonka mielestä joulu on hauska, sanoi Muumipappa. Etkö sinä ollenkaan pelkää mitä tapahtuu, kun se tulee?
– Sehän on täällä, nyyti mutisi ja istuutui sukulaisineen lumeen. Saako katsoa?
Teillä on ihmeellisen kaunis kuusi.
– Ja noin paljon ruokaa, sanoi joku sukulaisista uneksien.
– Ja oikeita lahjoja, sanoi joku toinen sukulainen.
Olen uneksinut koko elämäni ajan, että saisin nähdä tämän läheltä, nyyti lopetti ja huokaisi.
Tuli hiljaisuus. Kynttilät paloivat rauhalisessa yössä liikkumattomin liekein. Nyyti ja sen sukulaiset istuivat aivan hiljaa. Saattoi tuntea miten he ihailivat ja kaipasivat, se tuntui yhä voimakkaammin ja voimakkaammin ja lopulta Muumimamma siirtyi lähemmäksi Muumipappaa ja kuiskasi:
– Eikö sinunkin mielestäsi?
– Niin, mutta jos, muistutti Muumipappa.
– Joka tapauksessa, sanoi Muumipeikko. Jos joulu suuttuu, voimme ehkä pelastautua kuistille. Sitten hän kääntyi nyytin puoleen ja sanoi:
– Olkaa hyvä, kaikki on teidän. Nyyti ei voinut uskoa korviaan. Se meni varovasti kuusta kohti, ja sen jäljessä tuli koko rivi sen sukulaisia ja ystäviä tuntokarvat hartaudesta väristen. Niillä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut omaa joulua.
(Tove Jansson)
